Uusimme noin puolitoista vuotta sitten verkkosivumme. Pajuun oli tullut uutta osaamista ja myös täysin uusia palveluita ja sivuille haluttiin uutta ilmettä omien kuvapankkikuvien myötä. Omien sivujen tekeminen on kieltämättä työlästä. Verkkosivujen tekninen toteutus ei välttämättä ole työläin vaihe, vaan pohdinta ja keskustelu siitä, mitä ja miten yritys haluaa kertoa itsestään ja palveluistaan. Kun päivitetään sivuja, päivitetään jollain tasolla myös yrityksen strategiaa. Kerromme tässä blogissa omia vinkkejämme projektissa onnistumiseen.
Verkkosivuprojektimme lähti liikkeelle ideointi- ja suunnitteluvaiheesta Grafiantin kanssa.
Mitä haluamme sivuillamme viestiä? Millaiset sisällöt asiakkaitamme kiinnostaa? Millainen on sivujemme visuaalinen ilme? Mitä hyvää vanhoilta sivuilta säästetään?
Liikkeelle lähdettiin verkkosivujen rautalankamallista (wireframe), johon työstimme alustavasti sivujen rakennetta ja hierarkiaa. Alustavan hahmotelman näkeminen havainnollisti tekemistä ja helpotti sisältöjen tuottamista.
Sisältöjen tuottaminen vei ehdottomasti eniten aikaa! Mission kirkastaminen, palveluiden ja toimintatapamme sanottaminen, asiakasreferenssien koostaminen. Usein on vaikeaa etukäteen tietää, miten tekstidokumenttiin kirjoitettu teksti toimii nettisivuilla kuvien ja muun kokonaisuuden lomassa. Sisältöjen kirjoittaminen vaati meiltä monia muokkauskierroksia eli sitä paljon puhuttua iterointia.
Testausvaiheessa sivustoa pääsi kokeilemaan meidän lisäksemme myös muutamat asiakkaamme. Saimme arvokasta palautetta ennen julkaisua. Toimivatko sisällöt? Entä toimivatko sivut eri laitteilla ja selaimilla? Onko sivu sekä käytettävä että visuaalisesti kiinnostava? Julkaisun jälkeen pääsimme seuraamaan käyttäjien liikkeitä mm. Google Analyticsin avulla. Huomasimme uudemman kerran, että ihmisiä kiinnostavat eniten kasvot ja persoonat yrityksen takana.
5 vinkkiä verkkosivuprojektiin – olkaa hyvä!
- Aseta selkeät tavoitteet.
Mitä tehdään? Mitä ei tehdä? Totuus on, että kaikkea ei voi saada ja tehdä samanaikaisesti, siksi täytyy osata priorisoida ja fokusoida tekemistä. Mikäli nettisivuprojektiin lähtee, kannattaa muut sisäiset projektit sysätä hetkeksi sivuun. Työstimme Pajun verkkosivuja sprinteissä yhteisesti koko tiimin voimin. Projektiin menee yllättävän paljon aikaa, yhteensä useita kokonaisia työpäiviä ripoteltuna muun tekemisen lomaan. - Tee yhteistyötä ammattilaisten kanssa.
Voimme lämpimästi suositella verkkosivuprojekteihin avuksi Grafiantia (visuaalinen ilme), Janne Kankkusta (tekninen toteutus), Rouva Mustaa (yksilölliset ja erottuvat kuvapankkikuvat) sekä Piirrettä (omat ikonit sekä kuvitukset). Tulevaisuudessa tulemme hyödyntämään myös kirjoittamisen ja sisällöntuotannon ammattilaisia. Kokemuksemme mukaan ammattilaisten osaamisesta kannattaa maksaa: se säästää omaa aikaa ja tuo paremmat lopputulokset. - Selkeytä. Astu asiakkaasi saappaisiin. Kysy palautetta.
Monipuoliset ja ns. abstraktit palvelut tekevät viestimisestä usein haastavaa ja siksi kannattaakin muistaa yksinkertainen sääntö: mitä selkeämpi sisältö, sen parempi. Me olemme muokanneet esimerkiksi nettisivujemme etusivua jo useampaan otteeseen. Ymmärsimme, että vaikka olimme itse alkuun tyytyväisiä palvelulupauksiimme: onnistu tavoitteen kirkastamisessa, sitouttamisessa sekä toteutuksessa, eivät ne avanneet tarpeeksi hyvin palveluitamme kohderyhmällemme. - Vaiheista projekti.
Julkaisimme sivut, vaikka meillä oli vielä monen sivun kirjoittaminen kesken. Olimme saaneet valmiiksi palveluiden ylätason kuvaukset, minkä kanssa sivut julkaistiin. Päätimme, että viimeistelemme ylätason sivuille tulevat tarkemmat palvelukuvaukset myöhemmin, ja lisäämme niitä sivuille sitä mukaa, kun saamme niitä valmiiksi. Tämä oli hyvä päätös, muuten sivujen julkaisu olisi venynyt vielä useita kuukausia. - Muista jatkuvan kehittämisen periaate.
On hyvä muistaa, että nettisivut ovat jatkuvan kehittämisen projekti. Valmista ei käytännössä tule koskaan, sillä ajatukset ja tarpeet elävät. Lisäksi sivuja täytyy jatkuvasti päivittää, esimerkiksi lisätä blogeja ja referenssejä sekä tehdä muita tarpeellisia päivityksiä!