Kuopion kaupunki on käynnistänyt strategiauudistuksen, jonka tavoitteena on ulottua vuoteen 2035. Kaupunki halusi osallistaa strategiatyöhön kuopiolaisia nuoria. Perinteisesti strategiatyön tukena on käytetty mm. erilaisia kyselyitä eri ikäisille kaupunkilaisille. Tällä kertaa kaupunki halusi kuulla nuoria tarkemmin työpajatyöskentelyn merkeissä osana Kuopion 250-juhlavuotta, jonka pääkohderyhmä on lapset ja nuoret.

Paju fasilitoi työskentelyä kahdessa eri työpajassa. Nuorisovaltuuston jäsenet visioivat Unelmien Kuopiota 2035 LEGO SERIOUS PLAY -menetelmän avulla. Työskentely jatkui Lumitissa ja SAKKYllä, missä välitunneilla kerättiin oppilailta konkreettisia esimerkkejä sekä pyydettiin heitä priorisoimaan, mikä olisi heille tärkeintä tulevaisuuden Unelmien Kuopiossa.

Työn tulokset koottiin esitykseen, jonka Nuorisovaltuuston edustajat esittelivät kaupunginvaltuustolle osana valtuutettujen strategiaseminaaria. Fasilitointia ja tulosten esittelyä työstettiin sujuvasti tiimityönä kaupungin edustajien kanssa.

”Nuorten innostaminen osallistumaan perinteisiin, asukkaille tarkoitettuihin strategiakyselyihin on haastavaa. Nuorille kohdennetulla strategiatyöllä haluttiin saada näkemyksiä siitä, millainen on nuorten unelmien Kuopio vuonna 2035. Nuorten strategiatyö toteutettiin nopeasti – suunnittelusta valmiiden tulosten esittämiseen kului aikaa ainoastaan 1,5 kuukautta. Nuorten strategiatyön tuloksena syntyi selkeitä ja konkreettisia toimenpide-ehdotuksia nuorille tärkeistä asioista.”

Satu Moilanen, Kuopion kaupunki

”Oli hienoa että saatiin osallistua strategiatyön tekemiseen. Työpajaan osallistuminen oli meistä kaikista tosi mukavaa, sillä sen toteutustapa oli tosi hyvä! Oli kiva pohtia Kuopion tilannetta yhdessä, ja huomata miten moni asia on jo hyvin, vaikka toki kehityskohteita aina on. Kokonaisuudessaan työpaja oli mukavaa yhdessä tekemistä ja hyvin järjestetty! ”

Elina Hartikainen, Nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Kuopion kaupungin palvelumuotoiluharjoittelija Nina Juka visualisoi työn lopputulokset:

Tutustu Pajun fasilitiontipalveluihin.