Suunnittele parempi kokous tai työpaja
Tärkeä kokous tai työpaja tulossa: mitä kaikkea pitäisi etukäteen ottaa huomioon? Blogissa vinkkejä tilaisuuden suunnitteluun.
Tärkeä kokous tai työpaja tulossa: mitä kaikkea pitäisi etukäteen ottaa huomioon? Blogissa vinkkejä tilaisuuden suunnitteluun.
Ennen kuin projektia varsinaisesti aletaan suunnitella, on hyvä pysähtyä sen äärelle, miltä pohjalta projektia aletaan suunnitella. Onko projektin tilaajataho (esimerkiksi johtoryhmän jäsenet) yksimielisiä projektin tavoitteista eli projektisuunnittelun lähtökohdasta?
Projekteissa tarvitaan toimivaa yhteistyötä, yhteishenkeä ja myös ihmisten johtamista. Suosittelemme, että projektin aikana säännöllisesti selvitetään yhteistyöhön, motivaatioon ja viestintään liittyvää tyytyväisyyttä ja kehittämistarpeita.
Humoristinen katsaus ERP-projektien rooleihin ja siihen, miten eri osapuolet voivat tahtomattaan kiduttaa toisiaan.
Me Pajussa yhdistämme kehittämisessä systematiikan ja luovuuden. Olemme asiantuntijoita prosesseissa, dokumentoinnissa ja rakenteiden luomisessa. Ymmärrämme myös, miten ideointi ja luova ajattelu tuodaan osaksi kehittämistä.
Projektin metatyö on ennen kaikkea ennakointia, koordinointia ja viestintää. Oikealla tavalla tehty projektin taustatyö on kokemukseni mukaan yksi projektin menestystekijä
Projektin viestintäkäytännöistä ja työkaluista sopiminen on luonteva osa projektin käynnistysvaihetta. Työpohjamme kanssa pääset pintaa syvemmälle.
Entäs jos strategiaa tarkastelisi kuolemansyntien kautta? Tämä ajatusharjoitus auttaa peilaamaan omaa strategiaa uudella tavalla.
Onnistunut muutos edellyttää ihmisten mukaan ottamista, muutoksen äärelle pysähtymistä ja tekemisen systemaattista suunnittelua sekä seurantaa.
Tavoitteiden asettamiseen liittyy monenlaisia odotuksia ja tunteita. Nappaa blogista keskustelupohja avuksesi merkityksellisempien tavoitteiden asettamiseen.