Kokemuksia: Olvi – projektiportfolion kehittäminen
Olvin toiminnanohjausjärjestelmäprojektissa haluttiin kehittää projektinhallintakäytäntöjä. Merja auttoi kehittämään ja jalkauttamaan toimintamalleja.

Jatkuvasti muuttuva maailma ja toimintaympäristö motivoi ja joskus myös pakottaa muutoksiin. Mielestämme onnistunut muutos edellyttää ihmisten mukaan ottamista, muutoksen äärelle pysähtymistä ja tekemisen systemaattista suunnittelua sekä seurantaa.
Muutos on väistämätöntä. Voit vaikuttaa siihen, miten muutosta tehdään.
Autamme onnistumaan strategiatyössä. Ohjaamme ja suunnittelemme työskentelyä. Asiakkaan työaikaa säästyy ja valitsemamme menetelmät auttavat ideoimaan sekä ajattelemaan asioita laajemmin. Yhdessä tekeminen tukee sitoutumista ja auttaa priorisoimaan tärkeimpiä asioita. Tuloksena syntyvä dokumentaatio tukee muutoksen toteuttamista seuraavissa vaiheissa.
Konsultoimme pk-yrityksiä mm. yrityksen toiminnan ja kannattavuuden kehittämisessä, uusien palveluiden tuotteistamisessa sekä myynnin ja markkinoinnin suunnittelussa. Autamme kehittämään toimintamalleja sekä osallistamme henkilöstön kehittämään toimivampia ratkaisuja arkeen. Tutustu palvelupaketteihimme.
Olvin toiminnanohjausjärjestelmäprojektissa haluttiin kehittää projektinhallintakäytäntöjä. Merja auttoi kehittämään ja jalkauttamaan toimintamalleja.
Savon Voima otti käyttöön järjestelmäkokonaisuuden riskienhallinnan ja auditointien hallintaan. Paju toimi projektipäällikkönä projektissa.
Paju fasilitoi Ponssen kehittämisprojektissa työpajoja, joissa kehitettiin nimikkeiden master datan hallintaa.
Paju fasilitoi Kood/Sisun strategiapäivän, jonka tavoitteena oli vahvistaa strategisia tavoitteita ja tarkentaa toimintasuunnitelmaa.
Valokuvaaja Pihla Liukkonen Kontrastiasta halusi parantaa yrityksensä kannattavuutta. Konsultointiprojektissa kehitettiin mm. palveluiden tuotteistusta.

Tärkeä kokous tai työpaja tulossa: mitä kaikkea pitäisi etukäteen ottaa huomioon? Blogissa vinkkejä tilaisuuden suunnitteluun.
Ennen kuin projektia varsinaisesti aletaan suunnitella, on hyvä pysähtyä sen äärelle, miltä pohjalta projektia aletaan suunnitella.…
Projekteissa tarvitaan toimivaa yhteistyötä, yhteishenkeä ja myös ihmisten johtamista. Suosittelemme, että projektin aikana säännöllisesti selvitetään yhteistyöhön,…